MUISTOJA VUOSIEN VARRELTA

Nyt kun osastomme täyttää 40 vuotta, niin emme juhli emmekä muistele menneitä suotta.

On matkan varrella sattunut tilanteita monia, joista varmaan löytyy kuvia somia.

Seiston Matti ja kumppanit tämän alulle aikanaan laittoi, kun kutsut tuleville palokunta nuorille taittoi.

Siitä alkoi hyvin toimivan osastomme tarina, vaikka välillä hiljaiseloa oli vuonna parina.

Aluksi joukossa oli ainoastaan vain poikia, oli esim. Pietilän Anttia ja hänen veljeänsä Ristoa.

Tästä tarinasta varmaan osa historiasta piiloon jää, kun tarinan kertojan aikakone ei ihan joka vuoteen nää.

On osastossamme ollut tarmoa paljon, josta nyt teille jonkun verran kerron.

Koulutus on aina innostavaa ja opettavaista ollut ja jäsenistämme vastuuntuntoisia palokuntalaisia ja kansalaisia tullut.

On kouluttajina monenlaista junnua nähty ja eikä likatkaan siinä hommassa huonommaksi jääny.

On ollut Kunnarin Pekkaa ja minuakin aikoinaan kouluttanutta Saarijärven Jukkaa. Ompa tainnut Pietilän pojatkin siihen hommaan osallistua ja Aholan Pekkakin nuoria aikanaan hyvän harrastuksen pariin ohjailla.

Jos jonkun nimi tässä mainitsematta jää, ei hänen työnsä nuorison parissa kuitenkaan muistamatta  jää.

Omista kokemuksista voin sen verran muistella, että nuoruudessani oli kouluttajia, Jaria, Yrjöä kuin Jarkkoa. Taisipa silloin kouluttajien joukossa Vanhalan Kaikin pyöriä ja siinä hommassa Killellä menikin useita vuosia.

Jossain vaiheessa Udin Pertin ja Takapuron Markon aikakausi Killen ohelle koitti ja heidän rinnallaan Aholan Katjakin osastoa myös johti. Seuraan sitten vuosien saatossa Karjalaisen Markokin tuli ja monen nuoriso-osaston tytön sydän ehkä suli. Kouluttajina on myös näppäriä nuoria naisia vuosien saatossa ollut, Kelloniemen Katja, Mursun Sanna ja Sarajärven Hanne nuorien ohjaimissa ollut.

Tämän hetkinen kouluttaja kaarti hommaa vuoden kokemuksen jälkeen totuttelee, vaikkakin yksi vanhasta muistista osastoa johtelee. On joukossamme entisiä osaston nuoria, kuten Mattilan Marikaa ja Hautajärven Jania. Hälyn puolelta joukkoomme kuuluu Arolan Veli ja Kelan Jukka ja apunamme viime vuoden taisi olla se Mursun Jukka. Osaston johtajana tällä hetkellä tämän tarinan kertoja asemalla häärii ja iloisena aktiivisesta 40 vuotiaasta osastosta kouluttaa Posiolaisia nuorii.

On joukkoomme kuulunut monenlaista poikaa ja tyttöä, on ollut lempinimeltään Kuustoista piste kuutosta niin kuin Hebeä. On meidän kouluttamiamme nuoria varmaan useampi sata, kuten vaikkapa nimeltä mainitsemalla Kiviniemen Kata. Jos kaikkien osastossa olleiden nimet listaan laittais, niin siitä melko paksun kirjan taittais.

On joukkomme aina iloinen ja yhteenkuuluva ollut ja varmaan senkin johdosta menestystä kaikenlaisista jutuista ja kilpailuista tullut.

On näiden vuosien aikana letkua suoraksi vedetty useampi kilometri ja tutuksi on tullut myös moni suihkuputki.

Ensiaputaidot on kaikille tehty tutuksi ja hätäilmoituksen teko ei varmaankaan ole kellekään jäänyt epäselväksi. Kaveritkin on saattanut joskus olla hukassa, mutta nekin on kouluttajien opastuksella taidettu etsiä. Vaikka koulutusohjelma on näyttänytkin olevan tarkkaa, ei hauskan pidolta ja muulta mukavalta ei ole vienyt kaikkea aikaa. On jalkapallonkin salat tutuksi tullut, Livon mökillä moni nuori illan vietossa ollut.

Kylän pihatkin on taidettu useampaan kertaan pestä, ja moni muukin paikka on joskus meidän toimesta täyttynyt vedestä.

On aseman tienoilla kuulunut monen moista ääntä ja komentoa, kun nuorille on opetettu ojennusta ja asentoa. Joskus joku siellä huuteli heviä, heviä, taidanpa tässä muistella Nikunlassin Yrjöä. On siellä ”Turhapurokin” tainnut tytöille jakoliittimen toiminnan saloja opettaa ja Uddström työriviin nuoria komentaa. Jacksonkin on tahtia äänellään antanut, kun on marssin saloja harjoiteltu. On siellä monen moista Kokkia ja Munkkia pyörinyt, Hautakin, Taikatukan ja Kultakutrin ohella häärinyt. Eli ihan kivoja nimiä on joukkoomme kuulunut, saattaa olla, että ihan kaikkea en tässä nyt muistanut.

Ja taisipa joku jossain kerran lauleskellakin, että puuhamaa on jännä paikka, siellä voit sä…..

Eli monen moista muistoa vuosien varrelta meille on tullut, kun joukkomme iloinen ja hauskakin on ollut.

Nyt kun on tarinassa tähän vaiheeseen päästy, niin kilpailumenestyksen muistoilta ei varmaankaan kukaan nyt säästy.

On reissuillamme kierretty ympäri suomen maita, eikä varmaan monesti taskumme ollut ilman mitaleita. Suomen mestaruuksia on joukkueillemme useita, monista kilpailuista tullut, ja niihin on välillä taidettu harjoitella kuin hullut.

Mutta ahkera harjoittelu ei ole koskaan hukkaan mennyt, sen verran menestyksekäs on joukkomme aina ollut.

On ilo aina katsella vanhoja valokuvia, joissa nuorten kaulaan ei sentään ripusteltu huivia, vaan aina oli nuorten hymyt herkässä, kun oli tullut kilpailussa menestystä.

Kun oli suomen maa jo hyvillä tuloksilla valloitettu, sitten alkoi ulkomailla reissailu. On kierretty ympäri Eurooppaa, on nähty Puola, Tsekki ja Saksanmaa. Ja tuskinpa kukaan koskaan unohtaa Tanskaa, Ranskaa ja Italiaa.

Ja hyvinhän näillä matkoilla on menestystä tullut ja ilon ja juhlan aihetta niistä ollut. Ja jos oikein taidan muistaa, niin menestyksekkäästä toiminnasta meidät Suomessa ja maailmalla tunnetaan.

Mutta ilman rahaahan näille reissuille ei olla koskaan lähdetty, eli talkoohenki on ollut meillä tosi iso juttu. On järjestetty vaikka minkälaista rahan keruu juttua, että on päästy maailmalle näkemään palokunta tuttuja.

On Pentikille tehty pussukoita ja pojat seisseet portsareina, diskoja ja illan viettoja järjestetty, että matkarahat ois kasaan haalittu.

Kiitos näistä kuuluu kaikille, jotka aikoinaan jaksoi lähteä talkoille.

On leirejä käyty aika monta, tutuksi on tullut useampi palokunta. Itsekin leirit on aikoinaan järjestetty ja osa toiminnasta videolle ikuistettu.

Kun vanhoja henkilötietolomakkeita selailin, niin osaston jäsenten kirjoa ihailin. Sieltä löytyi monen moista Samia, oli siellä myös parikin Ramia. Oli Kursukankaan pojatkin meidän opissa ollut ja Mertaniemen veljeksetkin osastoomme tullut.

Löytyi sieltä myös tosi paljon tyttöjä, oli ollut niitä aika monia. Jos tässä kaikki luettelisin, niin vielä huomen aamuna täällä puhuisin. Osa näistä tytöistä vieläkin palokuntatyötä harrastelee, ehkäpä joku siitä palkkansakin nostelee.

Ja ilokseni sitten huomasin, on samasta perheestä moni jäsen peräisin. Pietilän suvustakin on oltu palokunnassa sukupolvea monta, kun on ollut kaikilla sama asuinkunta. Ei Aholan porukkakaan tässä hommassa huonommaksi jää, on ollut jäsenenä siitäkin suvusta useampi pää. Löytyi sieltä aika monta Ruokamoa, Mursu, Määttä ja Mattilaa, parikin taisi olla myös Vanhalaa ja Pekkolaa.

Eli mitäs tästä näemme, on palokuntatyö usein läheistä koko suvulle.

Aina on saatu apua naisilta, kun on sitä pyydetty ja hälykin on meitä auttanut, kun jotain touhuttu. Kiitos tuestanne siis teille siitä kaikesta kuuluu, vaikka joskus aikaa vievältä se ehkä tuntuu.

Hauskaa meillä on ollut, vaikka vakaavaakin juttua on joskus eteen tullut. Olemme olleet mahtava porukka, jolle täytyy TODELLAKIN nostaa hattua. Eli turhaan emme vietä juhlaa tätä, emmekä toimintaa todellakaan tähän jätä. Nuorissa kun on tulevaisuus, niin meilläkin alkoi vuosikymmen uus. Eli viisikymppisiä tässä ootellessa , jatkamme toimintaa paloaseman uumenissa.

Tämä pienoinen tarina osastostamme päättyy tähän, ja taitaa olla että muistin ehkä liian vähän. Mutta paikalla olevat voivat lisätä juttua monta, olemmehan kuitenkin MAHTAVAA NUORISOTYÖTÄ TEKEVÄ PALOKUNTA!

Kiitos!

Nuoriso-osaston johtaja Merja Määttä